tiistai 11. maaliskuuta 2008

Terveitä pentuja :)

Blogin päivityksessä on ollut jos jonkilaista vaikeutta, joten kuulumisia tulee nyt viiveellä.

Eläinlääkäri kävi sunnuntaina terveystarkastamassa pennut ja siruttamassa ne. Kenestäkään ei löytynyt mitään vikaa ja pojillakin oli jo sukukalleudet oikeilla paikoillaan. Ylihuomenna eli torstaina on silmätarkastus.

Kaikki pennut tuntuvat olevan luonteeltaan rohkeita riiviöitä, syövät kovasti, taistelevat lelujen kanssa, järsivät siankorvia, kuivattua mahalaukkua, puruluita jne. Lapsoset ovat siis joka tavalla reippaita heelerin alkuja!